Kesäkalusteet kuntoon!








Kevät ja kesä kolkuttelee jo ovella ja terassilaudat alkavat pilkistää lumen alta. Laudat ovat saaneet ehkä kauniin patinan, mutta kaipaavat selkeästikin huoltoa. Sama homma pätee kesäkalusteisiin. Moni miettii myös kuinka saada terassista, parvekkeesta tai etupihasta kutsuvampi.  Olinkin jo mietteissäni jo aika valmis kun sain Tikkurilalta kutsun tuunata muutamia kalusteita terassi ja parveke käyttöön. 

Ensimmäisenä mielessäni oli tuunata daybed ja jokin kaunis ja ryhdikäs hylly kasveille.  Kun ajatukset hiukan vielä hautoivat, niin hyllyille halusin toki tyylikkäät ja ilmeeseen sopivat ruukut.  Siispä ensitöikseni annoin terracotta ruukuilleni uuden mattapintaisen ulkoasun maalamalla ne Yki sokkelimaalilla (Deco Grey sävyt 1934, 1935) Maali soveltuikin ruukkujen maalamiseen oikein mainiosti. Tähän suosittelen kuitenkin käytettäväksi viimeiseen kerrokseen pientä telaa, jonka avulla maalaaminen käy vikkelään ja jälki on tasaista. Ohjeet ruukkujen maalaamiseen voit käydä kurkkaamassa täältä.

Seuraavaksi maalasin kierrätyskeskuksesta löytämäni vanhan Lundia hyllyn mustaksi.  Maalina käytin Unica Akvaa (Deco Grey sävy 1900) joka soveltuu mm. ulkokalusteiden maalaamiseen. Lopputulos miellytti sillä en halunnut hyllystä liian kiiltävää. Lundiahyllyn maalausohje löytyy tämän linkin takaa.

Daybed osoittautui hankalammaksi hommaksi. En nimittäin millään löytänyt sopivaa laveria, vaikka kuinka kiersin kymmenkunta kirpputoria ja kierrätyskeskusta sekä kolusin netin huutokaupat. 
Päätin siis suunnitella itse oman daybedini ja valmistukseen sain apuja taitavalta veljeltäni Lauri Kantinkoskelta.
Hain mäntyistä liimapuulevyä, paksua puupyöröpuikkoa ja neljä pitkää kalusteruuvia rautakaupasta. ( Saatte tästä vielä myöhemmin DIY-ohjeet) Annoin veljelleni daybedin mitat ja kahden tunnin päästä daybed oli valmis!  Lopuksi maalasin daybedin Unica Akvan kauniilla harmaan sävyllä (Deco Grey 1910).  Täältä löydät ohjeet daybedin maalamiseen.

Terassilaudat voit huoltaa uudella säänkestävällä Vatti Plus terassiöljyllä.  Koska en itse omista terassia, niin teimme pienen kalanruotokuviollisen testilaudoituksen joka öljyttiin mustaksi! Nyt jäinkin miettimään tekisimmekö vastaavaan laudoituksen parvekkeelle. Täältä löydät ohjeet toteutukseen.

Ja jos mietitte mikä tämä ihana kuvauspaikka kuvissa on, niin se on Tiirinkosken Tehdas Hämeenlinnassa. Saimme iloksemme kuvata siellä ja kuvausrekvisiittakin oli yllin kyllin käytettäväksi. Jotain taisi tarttua mukaankin odottelemaan kesäistutusten tekoa. Ehdottomasti kannattaa käydä jos suuntatte Hämeenlinnaan päin. Siellä on myös ihana kahvila jossa on mitä maittavimmat vohvelit!
Toivottavasti saitte paljon inspiraatiota tuunata oman parvekkeen tai terassin! Kaikki ideat, ennen kuvat, työvaiheet ja tarkemmat ohjeet löytyvät linkin takaa.

Ja jos alkoi tuunaussormia syyhyttämään niin kipaise ilmoittautumassa Avotakan Ja Tikkurilan yhteiseen tuunausiltaan, jossa myös minä olen mukana opastamassa! Nähdään siellä! Ilmoittautumiseen pääset täältä.

Toteutettu yhteistyössä Tikkurilan kanssa. 
Kaikki ideat löydät tämän linkin takaa.
Käykää myös kurkkaamassa Vihreän Talon Annikan betonilaattaprojekti. Vanhat laatat saivat Annikan käsittelyssä todella upean uuden ulkoasun!

Styling and Photographs by Riikka Kantinkoski

10 comments:

  1. Niin kauniita kuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Hanna! Toivottavasti löysit inspiraatiota:)

      Delete
  2. Anonymous7/11/2016

    Upea väritys terassilaudoilla! Kuinka monta kertaa pinta täytyy käsitellä Valtti plus terassiöljyllä, että saa noin upean värin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kolmesti maalattu mutta livenä ei ihan noin pikimusta. Ja kun valo osuu laudoitukseen niin osin puu näkyy alta.

      Delete
  3. Laudan kannattaa olla myös vanhaa jotta imee öljyn itseensä paremmin.

    ReplyDelete
  4. Anonymous5/17/2017

    Mistä mahtaa olla tuo ihana saviruukku, joka on leveämpi tuosta keskikohdasta. (kahden ruukun kuvassa oikealla). Olen yrittänyt kouluta nettiä kuvahauilla yms. läpi eikä mistään löydy. Ihan huikean mallinen ruukku.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sen olin ostanut tanskasta kuvausrekvisiitaksi ja se oli alunperin terrakotan värinen. Maalasin sen tuolla sokkelimaalilla tummaksi. En muista mikä merkkinen oli, sillä se halkesi kuvausten jälkeen :( Veikkaan brostea tai vastaavaa.

      Delete
    2. Anonymous5/17/2017

      Voi ei, mulla on nyt tosta ruukusta pakkomielle, se on ihan mahtava muotokieleltään. Koitin etsiä tosiaan myös sillä alkuperäisellä terrakottaruukun kuvalla jonka nappasin Tikkurilan sivuilta. Täytyy vaan pitää silmät auki ja jatkaa etsintää :) Kiitos!

      Delete